Digiosaamisen kehittämiseen tähtäävät Oppiminen Online – osaamismerkit ovat olleet haettavissa vuodesta 2015 asti. Ammattiopisto Livessä TELMA-opettajana työskentelevä Jonna Salo on kaikkien aikojen 60. henkilö, joka on saavuttanut osaamismerkistön korkeimman tason eli Digi-Kehittäjän. Huima saavutus on edellyttänyt yhteensä 45 osaamismerkin keräämistä.
Osaamismerkit tukevat osaamisen kehittämistä kiireisen arjen keskellä
Kun Jonna Salo huomasi, että viittä vaille eläkeikää lähestyvät kollegat vetivät omassa organisaatiossa digitaitoihin liittyviä kursseja, hän sisuuntui. Tuntui, että muut vetivät ohituskaistaa ohi, kun hän itse oli vielä alkutekijöissään. Jonna päätti alkaa kehittämään digipedagogisia taitojaan määrätietoisesti. Osaamisen kehittämisen tueksi Jonna löysi Oppiminen Online – osaamismerkit.
Hektisen opetustyön arjessa oman osaamisen kehittäminen voi tuntua työläältä ja siltä, että sille ei riitä laisinkaan aikaa. Osaamismerkkien avulla digipedagogisen osaamisen kehittäminen on helppo palastella pienempiin helposti haltuun otettaviin osasiin, joille ajanvaraaminen omasta kalenterista on mahdollista:
“Kävin läpi kaikki osaamismerkkiteemat ja tein niistä erillisen listan, johon kirjasin, mitä kussakin merkissä vaaditaan. Sen kautta monet merkit selkenivät minulle ja ymmärsin, että monet niistä eivät olleet lopulta kovinkaan vaikeita, vaan itselleni kokeilun ja testailun kautta saavutettavissa. Joissakin itselleni helpommissa merkeissä meni minulla esimerkiksi puoli tuntia.”
Osaamisen kehittämistä tukevat Oppiminen Online – sivustolta löytyvät materiaalit, suljettu facebook-yhteisö ja asiantuntevat kouluttajat.
”Viimeksi viime viikolla intouduin hakemaan Sarjakuvat -osaamismerkkiä katsottuani siitä kertovaa opetusvideota. Oli helppo lähteä kokeilemaan, kun opetusvideolla annettiin selkeitä ja valmiita esimerkkejä sekä erilaisia vaihtoehtoja käytettävistä digitaalisista sovelluksista. Sain siitä heti ideoita siitä, miten sitä voisi hyödyntää opiskelijoiden kanssa.”
”Digitaitojen kehittäminen osaamismerkeillä sopii kaikille, jotka haluavat kehittää itseään, ovat uteliaita ja haluavat oppia jotain.”
Jonnan mielestä paras tapa päästä alkuun oman osaamisen kehittämisessä on hakea sellaisia osaamismerkkejä, jotka tuntuvat itsestä tutuilta ja helpoilta.
”Sitä helposti kuvittelee, että joku tietotekniikkaan tai uuteen alustaan liittyvä juttu on hirveän vaikea, mutta kun merkkien hakemisen kautta sai kokemuksia siitä, että se ei ollutkaan vaikeaa, kynnys kokeilla ja testata erilaisia digitaalisia välineitä aleni huomattavasti.”
Jonna on antanut kollegoilleen vinkkejä osaamismerkkien hakemiseen:
“Merkkihakemuksissa kannattaa hyödyntää jo omia olemassaolevia toteutuksia. Kaikkea ei tarvitse, eikä kannata lähteä tekemään alusta, vaan ensin kannattaa miettiä, mitä itsellä on jo valmiina ja mikä soveltuisi merkkihakemukseen pienin muutoksin.”
Näin osaamismerkkien hakemisessa pääsee vauhtiin ja saa varmuutta omien digitaitojen kehittämiseen.
Digi-kehittäjyyden myötä taidot ovat karttuneet ja omaa osaamista jakaa mielellään muille
Jonnan digitaidot ovat osaamismerkkien kautta kehittyneet erityisesti teknisessä osaamisessa. Joistakin merkkiteemoista hän on aiemmin tiennyt lähinnä otsikkotasolla, että asia on ylipäätään olemassa. Merkinhakuprosessin kautta itselle kohtuu uudet asiat ovat tulleet konkreettisesti tutuiksi ja tekniikan on saanut haltuun. Pedagogiset ratkaisut ja sen keksiminen, missä asiassa jostakin digitaalisesta sovelluksesta on juuri omassa työssä hyötyä, on tuntunut helpolta.
”Tässä vaiheessa voin ylpeänä esitellä omaa osaamistani. On kiva nyt, kun osaa erilaisia juttuja ja pystyy valitsemaan kohderyhmälle sopivan ja toimivan sovelluksen, jonka tietää itse hallitsevansa. Niitä on myös helppo esitellä omille kollegoille ja tukea heitä oman osaamisensa kehittämisessä.”
Jonnan mielestä parasta, mitä nyt voisi käydä, olisi se, että hän alkaisi saada kollegoilta avunpyyntöjä ja kysymyksiä digiasioihin liittyen. ”Autan todella mielelläni, jos kollegat sitä tarvitsevat.”
Joukkuekisasta vauhtia oman osaamisen kehittämiseen
Jonnan merkkien kerääminen ei ole suinkaan vielä loppunut Kehittäjä-tasoon: ”Joku imu niihin jäi.” Hän odottaa syksyllä julkaistavia uusia osaamismerkkejä sekä mahdollisuutta sparrailla oman organisaationsa muiden merkinhakijoiden kanssa.
Merkkienhakemista vauhdittaa syksyllä järjestettävä kisa, jossa neljä eri joukkuetta kilpailevat keskenään siitä, mikä niistä saa kerättyä eniten osaamismerkkejä. Leikkimielinen kisailu motivoi ja joukkueen kanssa osaamismerkkien kerääminen mahdollistaa yhteisen sparrailun.
”Olen varma, että meidän joukkueessamme on ihmisiä, joilla on sellaisia merkkejä ja taitoja, joita minulla ei vielä ole. Joukkueessa on monenlaista osaamista, jota voin itse hyödyntää ja toivottavasti he hyödyntävät myös minun osaamistani. Itselläni on jäljellä enää vain kaikkien vaikeimmat merkit. Toivon saavani omalta joukkueelta niihin tukea.”
Haluatko sinäkin kehittää digipedagogisia taitojasi leikkimielisen kisailun innoittamana?
Tällä hetkellä keräämme syksyllä 2022 alkavaan joukkuekisaan mukaan avointa joukkuetta, johon voivat ilmoittautua kaikki digiosaamisensa kehittämisestä kiinnostuneet taustaorganisaatiosta riippumatta. Joukkueeseen voi tulla mukaan, millä tahansa digitaitotasolla ja huolimatta siitä, onko aiemmin jo hakenut ja saanut Oppiminen Online – osaamismerkkejä. Järjestämme joukkueelle yhteisen aloitusstartin sekä ohjaus- ja sparrailutapaamisia pitkin syksyä.